Elämme hyvin vaikeita aikoja ja jäsemme ovat varmasti joutuneet seuraamaan omaan maansa koronatilannetta ja antamaan ohjeita tai neuvoja. Tässä YSL:n ohjeita ja infoa järjestötyöhön, jolta nyt edellytetään myös sopeutumista ja joustavuutta. Noudatetaan ohjeita niin selviämme eteenpäin. Lämmin osanottomme koronan uhreille ja heidän läheisilleen.

Kevätkokous siirtyy

YSL:n hallitus on pitänyt sähköpostikokouksen 2.4.2020 ja käsitellyt ajankohtaista tilannetta. Nykyisessä tilanteessa kevätkokous voidaan järjestää vasta, kun poikkeusolosuhteet ovat poistuneet ja mahdollisuudet kokoontumiselle ovat olemassa. Kevätkokous kutsutaan koolle vasta sitten, koska säännöissämme ei ole mahdollisuutta sähköisen yhdistyksen kokouksen järjestämiseen. Hallitus kokoontuu seuraavan kerran toukokuun alussa, ellei koronatilanne anna mahdollisuutta aikaisempaan kokoontumiseen. Kevätkokousasiakirjat hallitus on jo yksimielisesti hyväksynyt. Kevätkokouksesta ilmoitetaan kyllä riittävän ajoissa.

Tässä yhteydessä kuitenkin muistutan, että taloudenhoitajamme Pirkko Heiniö on lähettänyt tämän vuoden jäsenmaksulaskut, joten katsokaapa sähköpostia, jos maksu on unohtunut.

 

Valtionavustusten selvittäminen

Jäsenyhdistyksistämme moni on saanut ystävyysseuratoimintaan valtionavustusta viime ja tänä vuonna. YSL:n avustus oli 10 000 euroa ja sillä pystymme hoitamaan keskeiset toimintomme. Olemme ohessa yhteistyössä OKM:n kanssa tehneet tämän viestin liitteenä olevat ohjeet avustusten selvittämisestä ja käytöstä, mitkä on myös julkaistu YSL:n kotisivuilla.

Ohessa on linkki avustuksia saaneiden järjestöjen luetteloon:

https://minedu.fi/documents/1410845/4023071/2020+yst%C3%A4vyysseurat+www.pdf/fc047b51-fd55-edc6-4f08-5eed841d368d/2020+yst%C3%A4vyysseurat+www.pdf

 

Yhdistysten kokousten järjestäminen

Yhdistyksissä mietitään ratkaisuja sääntömääräisten kokousten järjestämiseksi. Nykyisissä poikkeusoloissa on olemassa erilaista materiaalia valmiina. Pyydämme teitä katsomaan oikeusministeriön ja Patentti- ja rekisterihallituksen ajankohtaisia ohjeita. Yhdistyslain 17 § antaa mahdollisuuden erilaisiin tapoihin osallistua kokoukseen, mutta tämä edellyttää, että säännöissä on tästä maininta. YSL:n säännöissä ei tätä mahdollisuutta ole, joten siksi kevätkokous siirtyy. Hallitukset voivat paljon vapaammin järjestää kokouksensa.

Tässä on vielä linkki erääseen videotallenteeseen, missä käsitellään näitä tilanteita:  https://www.ok-sivis.fi/uutiset/yhdistysten-vuosikokoukset-poikkeustilan-aikana-tallenne-webinaarista.html   Kouluttajana toimi SOSTEn lakimies   Patrik Metsätähti  , joka kertoi, millaisia toimintavaihtoehtoja yhdistysten hallituksilla on, ja mitä niiden tulisi yhdistyslainsäädännön suhteen huomioida tehdessään päätöksiä yhdistyksen kevätkokouksen järjestämisestä poikkeustilan aikana. Webinaarissa käsiteltiin myös, millaisia toimia etäosallistumisen mahdollistaminen yhdistyksen vuosikokouksissa vaatii. 

Mikäli tarvitsette lisätietoja niin voitte olla suoraan yhteydessä minuun: 0400 411 036 tai mol.lemmetty@pp.inet.fi

 

Syysretki Tampereelle lauantaina 26.9.2020

Hallitus on ollut yhteyksissä Tampereella toimiviin aktiivisiin ystävyysseuroihin ja tarkoituksemme onkin tutustua tuohon työhön. Siispä valmistelemme syysretkeä ja tutustumiskohteita syyskuun viimeiselle lauantaille toiveena, että korona-aika silloin on takanapäin.

 

Matkamessut 22-24.1.2021 Messukeskuksessa

Tulevaa kannattaa jo suunnitella, vaikka tänä keväänä mitään tilaisuuksia ei voida järjestää. Ensimmäiset järjestöt ovat jo ilmoittautuneetkin ensi vuoden matkamessuille. Kannattaa siis lähettää ilmoitus sähköpostiimme ysl@saunalahti.fi  Osallistumismaksu on sama kuin tänä vuonna eli 300 €/paikka, mutta tietysti edellytetään YSL:n jäsenmaksun maksamista ajoissa. Tämä on paras tapa kertoa toiminnasta ja tavoittaa todella kiinnostuneet kansalaiset. Matkailu tulee kyllä elpymään ja kiinnostus kasvaa eri maiden kulttuuriin nyt kun ikäviä uutisia kerrotaan koko ajan eri puolilta maailmaa. Laittakaa ilmoittautumiseen yhteyshenkilön kontaktitiedot. Ilmoittauneille lähetämme kuittauksen, että ilmoitus on tullut perille.

 

Näissä poikkeusoloissa lämmin Pääsiäistervehdys teille kaikille!

 

Markku Lemmetty

puheenjohtaja

Ystävyysseurojen liitto