YSL:n syyskokous pidettiin torstaina 17.11.2022. Rauhanasemalle oli kokoontunut 27 eri jäsenjärjestön edustajaa tekemään sääntöjen mukaisia päätöksiä, vaihtamaan kuulumisia ja saamaan uusia ideoita omalle toiminnalle. Oli hienoa, että nyt mukana oli useita järjestöjä ja henkilöitä, joita emme näissä virallisissa kokouksissa ole aikaisemmin nähneet. Ja uusia toimihenkilöitä eri järjestöissä.

Ennen kokouksen alkua pidimme muistohetken hallituksen jäsenen Pekka Kotkasaaren muistoksi. Hän menehtyi tapaturmaisesti 2.11.2022. Hän oli Suomi-Korea seuran puheenjohtaja vuodesta 2015 ja YSL:n hallituksen jäsen vuodesta 2019 alkaen. Lämmin osanottomme Pekan läheisille.

Vilkas keskustelu antoi hyvää turvaa ja evästystä tulevalle toiminnalle ja strategiankin luomiselle. YSL:n toimintasuunnitelmaan ensi vuodelle on lisätty järjestöjen yhteisiä tapahtumia ja ystävyysseuratoiminnan kehittämistä. Matkamessut Messukeskuksessa (20-22.1.2023) ovat melkein ovella ja 29 jäsenjärjestöä ja 40 osastoa kertovat ystävyysseuratoiminnan vankasta asemasta. Keväällä jatkamme Studia Rauhanaseman tapaamisia, järjestämme webinaarin toukokuussa, elokuussa on Seitsemän sortin kahvila ja syyskuussa perinteinen kulttuurimatka. Näistä kaikista kerromme jäsenkirjeissä tarkemmin.

Jäsenmaksu säilyy ennallaan eli 50 euroa/jäsenjärjestö. Talousarvio hyväksyttiin ja muistutettiin, että opetus- ja kulttuuriministeriön avustusten hakuaika on käynnissä ja päättyy 12.12.2022! Olkaapa tarkkoja.

Henkilövalinnat olivat yksimielisiä.

Puheenjohtajana jatkaa vuonna 2023 Markku Lemmetty (Suomi-Intia-Seura ry). 

Hallitukseen valittiin vuosiksi 2023-24: Maija Boshkov (Suomi-Bulgaria-Seura ry), Heikki Kirjanen (Suomi-Namibia Seura ry), Satu Oldendorff (Suomi-Saksa yhdistysten liitto ry) ja Hannu Virtanen (Suomen Viro-yhdistysten liitto ry) ja uutena jäsenenä Liisa Kiianlinna (Suomi-Australia -yhdistysten Liitto ry).

Hallituksessa jatkavat vuonna 2023: Ulla Eirola (Suomi-Portugali yhdistys ry), Seppo Haario (Sveitsin Ystävät Suomessa ry), Pirkko Heiniö (Japanilaisen kulttuurin ystävät ry), Kaija Hyvönen-Rajecki (Suomi-Puola Yhdistysten Liitto ry) ja Eila Karhu (Suomi-Afrikka Seura ry).

Nykyiset toiminnantarkastajat valittiin vuoden 2023 tilejä ja toimintaa tarkastamaan: ekonomi, KTK Veli Vanhanen ja Jussi Tuovinen (Suomi-Romania-Moldova-Seura ry) ja varatoiminnantarkastajat: Tapani Salonen (Suomi-Bulgaria-Seura ry) ja Yrjö Viinikka (Suomi-Kreikka yhdistysten liitto ry). 

Keskustelimme myös valintamenettelyyn liittyvistä käytännön järjestelyistä ja todettiin, että ensi vuonna tullaan pyytämään ehdokkaita jo kokouskutsun yhteydessä.

 

Hyvää ja rauhallista loppuvuotta 2022!

Markku Lemmetty

puheenjohtaja